Opettajat Turku

Juulia SiivonenJuulia

Juulia on aloittanut tanssin 7-vuotiaana, mukaan on mahtunut mm. balettia, jazzia, hip hopia, nykytanssia, discoa, tankotanssia sekä kaikista rakkaimpana show dancea. Juulia on ohjannut tanssia ja ryhmäliikuntaa aina lapsiryhmistä senioriryhmiin jo yli 10 vuoden ajan. Hän on myös menestynyt tanssijana SM-kisatasolla ja hänellä on monipuolinen esiintymistausta. Juulialla on pitkä historia Studio Moven riveissä, sillä hän on ohjannut tanssia Tampereella jo
vuodesta 2006 lähtien.

Juulia on myös suorittanut tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot. Ohjaajana hän on kannustava, energinen ja aurinkoinen, jonka tunneilla pidetään hauskaa: ”Jokaisen tunnin tulee tarjota tanssijalle tanssin elämyksien lisäksi mahdollisuuden hauskanpitoon ja uuden oppimiseen. Tanssi ja esiintyminen on oiva tapa kehittyä fyysisesti ja saada samalla itsevarmuutta elämän poluille.”
Turun Studio Movella Juulia ohjaa mm. kilparyhmiä, ja showtanssia.

Varpu Allenius IMG_1892

Varpu aloitti tanssin lapsena Hämeenlinnan Sibelius- opistolla, jonka ohessa hän päätyi kokeilemaan erilaisia liikunnallisia harrastuksia, päätyen 12-vuotiaana Hämeenlinnan tanssikeskuksen Hip Hop- ja Showtanssiryhmiin. Tanssiharrastus vei mennessään ja yläasteikäisenä alkoi baletin, nyky- ja jazztanssin treenaaminen erikoiskoulutusryhmässä. Lukion ohella tanssin treenaaminen jatkui showtanssi kilparyhmässä, ja tuntien ohjaaminen tuli tutuksi. 19-vuotiaana Varpun tie vei Ruotsin Linköpingiin opiskelemaan tanssia. Hän kävi lukuisissa workshopeissa ja erilajien tunneilla, päästen myös itse ohjaamaan tunteja. Varpun vahvuuksiin kuuluu monipuolisuus. Hän on treenannut tanssia baletista streetiin tavoitteellisella asenteella. Ohjaajana hän haluaa tarjota haasteita iloa unohtamatta! Studio Movella Varpu ohjaa Hip Hoppia, kehonhuoltoa, akrobatian alkeita ja showtanssia aikuisille.

Aino Kovalainen

Aino

Aino on aloittanut tanssin lapsena Salossa lastentanssilla ja siitä alkoi rakkaus harrastukseen. Eri tanssityylejä on kokeiltu hopeista klassiseen balettiin ja lopulta baletti, nykytanssi ja jazz-tanssi osoittautuivat tärkeimmiksi tyyleiksi, joita Aino harrastaa edelleen aktiivisesti. Aino valmistui keväällä 2016 lukiosta, musiikkiteatteri linjalta ja onkin osallistunut tanssijana useisiin musikaaleihin ja näytelmiin. Vuosien tanssiharrastuksen jälkeen tanssi ei enää tunnu harrastukselta vaan elämäntyyliltä!

Aino opettaa Studio Movella lapsille showtanssia ja satubalettia. Hän korostaa tunneillaan tanssin iloa unohtamatta kuitenkaan tekniikan hiomista. Ohjaajana hän on positiivinen ja energinen ja toivoo että tunneillaan käyvät pikkutanssijat saisivat samanlaisen palon tanssiin, kun hän aikoinaan ensimmäisellä tanssitunnillaan.

Maija Jormakka MaijaJormakka

Maija on sirkusopiskelija Turun Taideakatemiassa, päälajinaan vertikaaliakrobatia kankailla, köydellä, tangolla ja tolpalla. Lisäksi Maija treenaa vannetanssia ja käsilläseisontaa. Maijalla on lapsuudesta alkanut monipuolinen tanssi- ja teatteriharrastustausta, ja ennen Turkua hän on opiskellut muun muassa Espanjan Granadassa sirkus- ja teatterikoulu Cau:ssa. Maijaa kiinnostaa sirkuksessa ja tankotanssissa lajien haastavuus, mutta toisaalta myös mahdollisuudet soveltaa lajeja jokaiselle sopiviksi. Sirkus kuuluu kaikille! Studio Movella Maija ohjaa tankotanssitunteja.

Ilkka Virkkunen

Ilkka Virkkunen on sirkusopiskelija Turun Taideakatemiassa. Ennen muuttamistaan Turkuun hän harrasti telinevoimistelua, ja sen jälkeen myös sirkusta Jyväskylässä: kankaita, tolppaa, lattia-akrobatiaa, pariakrobatiaa, jongleerausta. Ilkka opetti myös vertikaalikankaita Jyväskylän Sirkuskoululla. Ilkka ohjaa Studio Movella Pole Power-tunteja sekä Aerial Silk-tunteja.

Maria Nieminen

Maria on harrastanut urheilua monipuolisesti koko 13681075_1228568597199345_8201076365137014736_nikänsä. Ensimmäisenä päälajiksi valikoitui jo 5-vuotiaana jalkapallo, jota tuli harrastettua melkein kymmenen vuotta. Samalla kokemuksia kertyi myös yleisurheilun, show&disco tanssin ja joogan parissa. Palo tanssia ja akrobatiaa kohtaan syttyi kuitenkin vasta myöhemmin syksyllä 2013 ensimmäisen tankotanssitunnin myötä. Uusi laji vei saman tien mennessään ja Maria aloitti alkeis- ja jatkotason tuntien opettamisen Ylöjärvellä syksyllä 2014. Vuoden opetettuaan Maria muutti Turkuun opiskelemaan yliopistossa ja aloitti jälleen tankotuntien ohjaamisen vuonna 2016. Tankotanssin lisäksi Maria harjoittelee ahkerasti ilma- ja lattia-akrobatian sekä tanssin parissa.

Maria painottaa ohjauksessaan tekniikkapuhtautta sekä turvallisuutta. Hän pyrkii pitämään tuntinsa aina monipuolisina ja tarjoamaan jokaiselle oppilaalle jotain uutta. Ohjaustyyli on tiukka, mutta kannustava, ja tärkeintä on, että jokaiselle jää hyvä mieli ja onnistumisen riemu tunnin jälkeen.

Ana Susi roundcube-2

Ana on harrastanut pienestä pitäen erilaisia lajeja tanssimisesta kuntopotkunyrkkeilyyn, kunnes vuonna 2010 hän löysi tankotanssin – sellaisen harrastuksen jossa pystyy yhdistämään akrobatian, tanssin sekä voimaharjoittelun. Siitä lähtien tankotanssista on tullut Analle elämäntapa. Tanssin ulkopuolella Ana opiskelee Turun yliopistossa Fysiologiaa ja genetiikkaa. Studio Movella Ana ohjaa alkeis- ja jatkotason tankotanssitunteja. Ana on energinen ja iloinen opettaja, jonka tunneilla otetaan ilo irti harjoittelusta!!!

Tanja Susi roundcube

Tanja aloitti tankotanssiharrastuksen vuonna 2010. Hän harrastaa myös trapetsia, rengastrapetsia ja vertikaalikangasta. Vuodesta 2013 Tanja on opettanut tankotanssia ja rengastrapetsia nuorille sekä aikuisille. Hän on myös toiminut vastuuohjaajana pienten lasten liikuntaleikkikoulussa. Studio Movella Tanja opettaa sekä aloittelijoita että kokeneita oppilaita. Tankotanssitunneilla hän painostaa liikkeiden tekniikkaan, sulavuuteen sekä liikkeiden visuaaliseen puoleen. Ohjaajana Tanja on hyvin kannustava ja innokas.

Camilla Gustafssonunspecified

Camilla aloitti tanssinopettaja-uransa Tampereella v. 2001. Turkuun muutettuaan v. 2006 hän jatkoi lasten, nuorten ja aikuisten opettamista päälajeinaan show- ja jazztanssi. Camilla on esiintynyt mm. Aurinkobaletin ja Turun Kaupunginteatterin näyttämöillä. Omia koreografioita hän on tehnyt oppilasnäytösten lisäksi eri teattereiden ohjelmistoihin, aina lastennäytelmistä kabaree-esityksiin. Tanssityön ohella Camilla on opiskellut Turun Taideakatemiassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Kahden taidealan osaajana Camillan erityistaito on houkutella tanssiin lisää tulkintaa ja eläytymistä. Tälle taidolle on ollut kysyntää mm. esiintyvien ja kilpailevien tanssi- sekä voimisteluryhmien suunnalta. Camilla tanssii sydämensä palosta, mutta myös tanssitekniikan hiominen on tärkeää. Tämän iloa ja ideoita pirskahtelevan opettajan tunneilla hypätään tanssin lumoon ja mielikuvituksen vietäväksi pilke silmäkulmassa.

Jenni Uimonen

IMG_2799-Edit

Jenni on valmistunut tanssinopettajaksi Turun Taideakatemiasta vuonna 2003. Jenni on työskennellyt tanssin opettamisen lisäksi myös koreografina ja tanssijana teatterialalla. Koreografioiden työstäminen on Jennin intohimo ja niillä onkin menestytty oppilaiden kanssa tanssikatselmuksissa ja -kilpailuissa. Jenni opettaa Studio Movella nykyjazzia ja balettia.Tanssi on Jennille väline monipuolisen kehollisuuden ja itsensäilmaisun löytämiseen. Kasvatustieteen maisteriksi pätevöitynyt tanssinopettaja paInottaa opettamisessaan vahvaa kehotuntemusta ja oman luovuuden esiin houkuttelua. Jennin ryhmissä tanssitaan aina sekä yksilöllisyys että toimiva ryhmädynamiikka huomioiden. Monipuolisten koreografioiden kautta sukelletaan tunnelmaltaan ja liikelaadultaan vaihteleviin maailmoihin. Liike on Jennille keino tuoda maailmoja näkyviksi.

Tiia Ollila tiia ollila

Tiia on rakastanut liikuntaa läpi elämänsä ja harrastanut monia eri lajeja, mm. taitoluistelua, yleisurheilua ja ratsastusta. Tankotanssi vei mukanaan yhden kokeilutunnin jälkeen vuonna 2010, myöhemmin mukaan kuvioihin tuli rengastrapetsi. Molemmissa lajeissa Tiia on pyrkinyt kehittämään itseään aktiivisesti ja pysymään ajan hermolla. Opettajana hän haluaa luoda pientä haastetta jokaiselle ja motivoida yrittämään, tekemisen iloa unohtamatta. Studio Movella Tiia ohjaa rengastrapetsia sekä tankotanssia.

Iida Honko

Iida on aloittanut tanssin 4-vuotiaana Tampereella lastentanssilla kunnes tanssitunnit muuttuivat baletintekniikaksi. Baletin rinnalle on vuosien varrella tullut monia tyyleja nykytanssista showtanssiin. Lisäksi Iida on käynyt useilla tanssikursseilla kartuttamassa osaamistaan, myös ulkomailla. Lukion jälkeen tanssituntien pito tuli tutuksi useiden opetustöiden myötä. Tällä hetkellä Iida opiskelee tanssinopettajaksi Turun ammattikorkeakoulussa. Iida on ohjaajana kannustava ja iloinen, mutta tarkka ja tunneilla on tärkeää tekninen osaaminen unohtamatta hauskanpitoa ja tanssin iloa! Studio Movella Iida ohjaa lastentanssia, lasten & nuorten balettia sekä 2 tason commercial showtanssia.

Charlotta Ingraeus

Charlotta aloitti harrastamaan sirkusta Tampereen Sorin sirkuksella v. 2002 ja v. 2012 hän suoritti taiteen perusopetuksen esittävissä taiteissa sirkustaiteessa Sorin sirkuksella. Päälajeinaan Charlotta tekee ilma-akrobatiaa sekä pyramiideja ja pariakrobatiaa.Charlotta on kokenut esiintyjä ja hän on kiertänyt sekä esiintymässä että opettamassa suomessa ja ulkomailla. Turkuun Charlotan toi biologian opinnot. Opintojen ohella hän opettaa eri ryhmiä ja ikäluokkia myös Turun sirkuskouluissa sekä pitää sirkussyntymäpäivä. Studio Movella hän ohjaa akrobatiaa eri ikäisille sekä lasten ilma-akrobatia tunteja.Ohjaajana Charlotta on kannustava ja energinen, tunneillaan hänellä on tavoitteena luoda pirteä treeni-ilmapiiri ja saada oppilaille onnistumisen kokemuksia uusissa tempuissa.

Emilia Nguyen

Emilia on hyvin monipuolinen liikkuja, mutta kuntosaliharjoittelu ja HIIT-treenit ovat olleet lähellä hänen sydäntään jo viiden vuoden ajan. Häneltä löytyy ohjauskokemusta lapsista aikuisiin. Aikaisemmin Emilia on ohjannut mm. satubalettia pienille tanssijoille ja aikuisille ryhmäliikuntatunteja. Studio Movella Emilia ohjaa kuntotunteja.

”Uskon positiivisuuden voimaan tavoitteiden saavuttamisessa. Haluan motivoida kaikkia liikkumaan entistä enemmän ja tehdä kuntoilusta hauskaa.  Haastan juuri sinut ylittämään itsesi kerta toisensa jälkeen. Tunneillani laitetaan hiki virtaamaan tehokkaiden kuntoliikkeiden sekä sykettä nostavien koreografioiden avulla.”

Jerry Soinijerry

Jerry on turkulainen fysioterapeuttiopiskelija Turun ammattikorkeakoulusta, pääasiallisena kiinnostuksen kohteenaan  tuki- ja liikuntaelimistö. Hänellä on kirjava lajitausta aina ratamoottoripyöräilyn SM-sarjasta squashiin ja voimannostoon. Tankoharjoittelu vei kuitenkin kokonaan mennessään ensimmäisestä lajikokeilusta lähtien. Tulevaisuudessa hän haluaa työskennellä yhdistäen fysioterapian sekä tankotanssin. Tangossa Jerryä kiehtoo lajin monipuolisuus ja sen eri osa-alueiden tuomat haasteet keholle. Studio Movella Jerry ohjaa mm. Pole Poweria.

Maria Kim18700146_1658427407519408_2828067381373018003_n

Maria on pienestä pitäen ollut innostunut liikunnasta. Hän harrasti tanssia ala-asteesta lukioon saakka, lajeihin mahtui mm. show-,  hiphop- ja nykytanssia. Myöhemmin Maria keskittyi lihaskunnon voimistamiseen erilaisten jumppien avulla. Tankotanssi vei Marian mennessään ensimmäisesät kokeilusta lähtien. Tämän lisäksi mukaan on mahtunut myös rengastrapetsin harjoittelua. Studio Movea Maria pitää toisena kotinaan – niin paljon on tullu treenailtua viime vuosina. Studio Movella Maria ohjaa tankotanssia. Opettajana hän on kannustava ja haasteita tarjoava.

Eeva-Leena Keskinen roundcube-3

Eeva-Leena aloitti jazz-tanssin 7-vuotiaana Turun Seudun Tanssioppilaitoksessa. Parin vuoden päästä yksi laji ei enää riittänyt vaan rinnalle tuli nykytanssi. Satunnaisesti tuli harrastettua myös kymmentä muuta lajia. Aktiivisen treenin ja tanssikilpailujen jälkeen hän liittyi esiintyviin showryhmiin ja teki cheerleading-keikkoja urheilutapahtumissa. Aikuisiällä koreografiointi ja tanssinopetus ovat siirtyneet lähelle sydäntä ja vahvimpina lajeina ovat pysyneet jazz-, nyky- ja showtanssi.Eeva-Leena haluaa kannustaa tanssinharrastajia tuomaan esille omaa tanssillista ilmaisuaan. Hän haluaa oppilaidensa nauttivan tanssimisesta ja kehittyvän samalla sekä teknisesti, että esiintyjinä!