Tankotanssitaiteilija Henriikka Roo

Henriikka Roo on monipuolinen tankotanssitaiteilija ja valloittava esiintyjä! Henriikka on muuttanut monien käsitystä tankotanssista niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin areenoilla. Henriikan esityksissä yhdistyy vaativa akrobaattinen kehonhallinta ja taianomaisen sulava, nerokkaasti musiikkia hyödyntävä tanssi, viihdyttäviä show-elementtejä unohtamatta!

Suuren yleisön tietoisuuteen Henriikka ampaisi syksyllä 2011 tv:n kykykilpailun kautta, mutta tankotanssin saralla hän on esiintynyt ja kisannut jo useamman vuoden ajan. Kilpaurastaan huolimatta Henriikka pyrkii aina tekemään esityksensä niin että maallikkokatsojakin pääsisivät nauttimaan tankotanssin monipuolisuudesta.

Henriikka esiintyy paljon erilaisissa tapahtumissa, esimerkiksi yrityksien juhlissa, avajaisissa, pikkujouluissa, messuilla, häissä… Henriikka esiintyy niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Henriikan mukana esiintyvät joskus myös tanssikoulumme Pole Kids- lasten tankotanssiryhmä.

Viime aikoina Henriikka on esiintynyt myös muilla välineillä, mm. lentävällä tangolla (Flying Pole) sekä ilmajoogakankaalla (Aerial Hammock).

Kysy tarjousta!

 

Pyydä Tarjous
Kerro lisää budjetista, päivämäärästä, teemasta, osallistujamäärästä....
Palvelut joista olet kiinnostunut *

Tilaa uutiskirje

Ota yhteyttä

Osoite

Kauppakatu 6 A,
33210 Tampere

Sähköposti

office@studiomove.fi