Päivitetty 5.4.

Irtotunnit jatkuvat toistaiseksi 6.4. alkaen.

Tuntien kesto 50 min. Tunti alkaa silloin, kun lukujärjestyksessä lukee, mutta päättyy 5 min tavallista aiemmin, jotta osallistujat paikan päällä ehtivät vaihtua. Saavuthan paikalle aikaisintaan 5 min ennen tunnin alkua!

Jatkamme vahvaa suositusta maskin käytöstä ja jo annettuja hygieniaohjeita. Kiitos, kun välität! 

 

Hyvät irtotuntiasiakkaamme,

Hallitus on suosittanut myös kiihtymisalueita noudattamaan poikkeusoloja ajalla 8.-28.3.2021.

Irtotuntien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että joudumme tekemään aikatauluihin muutoksia kyseisellä ajalla. 
Tunnit julkaistaan varattavaksi tällä hetkellä vain viikoksi eteenpäin ja ne avataan aina maanantaisin n.klo 14.00. Irtotunnit kuitenkin jatkuvat pienennetyin osallistujamäärin ja hieman typistetymmällä lukujärjestyksellä.

Ryhmäkoot ovat pienennetty niin että turvavälit toteutuvat.
Velvoitamme kaikki osallistujat käyttämään yhteisen turvallisuuden vuoksi kasvomaskia tai visiiriiä poikkeusolojen aikana aikuisten irtotunneillamme. Opettajat sopeuttavat tuntiohjelman siten, etteivät tunnit olisi tällä aikavälillä liian rankkoja maskin kanssa.

Noudatathan myös muita jo annettuja hygieniaohjeistuksia.
Mikäli et pysty terveydellisistä syistä käyttämään maskia, tulemme tarjoamaan poikkeusajalla myös Zoom-tunteja, joihin saa osallistua kaikilla korttityypeillä. Löydät ZOOM - tunnit sivun lopusta.

Mikäli et pysty käyttämään korttiasi kolmen viikon aikana ollenkaan, myönnämme jatkoaikaa poikkeusolojen ajan (3 vko) kortteihin. Jatkoaikaa saa pyytämällä, kun saavut seuraavan kerran Studio Movelle. Jatkoaikaa ei tarvitse pyytää etukäteen sähköpostitse.

Tunnit järjestetään vielä hiihtolomalla normaalisti.


Poikkeusaikana 8.-28.3.2021 jatkamme yksityistuntitarjousta.
60 min. yksityistunti 69€ - tunnille voi osallistua 1-3 henkilöä, esimerkiksi perheen kesken!
Kysy lisää haluamaltasi opettajalta!


Ajalla 8.-28.3.2021 teemme myös varastontyhjennystä, ja kaikki Studio Moven vaatteet ovat tämän ajan tarjouksessa -40% (ei koske mustaa strassitakkia).

Kiitämme kaikkia jälleen ymmärryksestä ja toivomme, että kaikki pysyvät terveinä!

Mikäli teille herää kysymyksiä, vastaamme mielellämme: office@studiomove.fi. Vallitsevasta tilanteesta johtuen vastaamisessa voi ilmetä tällä hetkellä pientä viivettä.

Poikkeusaikana toimistomme on avoinna 8.3.-28.3. ma-to klo.16.00-19.30.

 

Mikäli olet viettänyt hiihtolomaa poissa Tampereelta esimerkiksi laskettelukeskuksissa tai koronan muilla leviämisalueilla, pyydämme että harjoituksiin osallistutaan vasta viikko paluun jälkeen.Jokaisen tanssijan / perheen tulee itse arvioida tilanne onko hiihtolomalla tapahtuneet vierailut sellaisia joissa koronariski on korkea. Luotamme teidän arviointikykyyn ja vastuullisuuteen tässä! 
Suosittelemme myös erittäin vahvasti kasvomaskin käyttöä aina kun se on mahdollista. 

Muuta:
Saavu tunneille 5 min ennen tunnin alkua ja poistuminen heti tunnin jälkeen. Kädet pestään ja desinfioidaan ennen ja jälkeen tunnin ja tuntien aikana aina kun mahdollista! Ovia ei avata aiemmin, joten huolehdittehan 5 min säännöstä ja puette treeniasun jo valmiiksi ylle.


Kiitämme jälleen ymmärryksestä ja joustavuudesta!



Ystävällisin terveisin,
Studio Move
www.studiomove.fi
office@studiomove.fi

OFFICE@STUDIOMOVE.FI
Tavoitat meidät:

MA-TO 14.00-19.00 - 010 322 3333

PE-SU TEKSTIVIESTITSE - 050 9114585