Kuka vaan voi aloittaa tankotanssin!

Yksi Studiomme suosituimmista lajeista on tankotanssi. Aloitimme tankotanssitunnit Tampereella n. 10 vuotta sitten, jonka jälkeen olemme avanneet tankotanssistudiot myös Turkuun, Poriin ja Ylöjärvelle.

Tankotanssista on tullut suosittu liikuntalaji joka yhdistää monipuolisesti ja

tehokkaasti kehonhallinnan, kuntoilun ja tanssin.

Laji kehittää lihasvoimaa, liikkuvuutta ja koordinaatiota.




Laji on löytänyt laajan harrastajakunnan ja lajin suosio onkin kasvanut hurjasti vuosien varrella. Erityisesti viime vuosina on kasvanut lasten ja nuorten osuus harrastuksen parissa.


Monet harrastajat ovat innostuneet myös kilpailemisesta ja Moven oppilaat sekä opettajat ovatkin menestyneet hienosti kilpailuissa kansainväliselläkin tasolla. Viime vuosina kilpailumahdollisuudet ovat lisääntyneet ja mukaan on tullut myös matalan kynnyksen harrastesarjoja. Studio Move järjestää myös Open Stage - iltoja, joissa kaikilla halukkailla Moven oppilailla on mahdollisuus esiintyä.

Kuka voi aloittaa tankotanssin? Toisin kuin monesti luullaan, tankotanssin voi aloittaa kuka tahansa! Aikuisten tankotanssitunnit ovat irtotunteja, joihin voit osallistua silloin kun sinulle sopii - ei sitoutumista! Aikuisten irtotunnit ovat suunnattu yli 15-vuotiaille, yläikärajaa ei ole. Start-tunnilla lähdetään aivan alkeista: tunnilla tehdään erilaisia pyörähdyksiä, pitoja ja kiipeämisiä. Start-tunneilla ei tehdä pää alaspäin tehtäviä liikkeitä. Muutaman start-tunnin jälkeen voit siirtyä seuraavalle tasolle.

Movella tarjolla on seuraavat tasot: Pole Start Pole 1 Pole 2 Pole 3 Lisäksi tarjoamme muita tekniikka- ja koreografiatunteja, mm..: Pole Spin Pole Flow Pole Dance Pole Sensual/Exotic Pole Flex Pole Acrobatics... Aikuisten irtotunneille voi ilmoittautua täältä: www.varaaheti.fi/studiomove

Omat ryhmät lapsille! Lasten ryhmiin ilmoittaudutaan koko kaudeksi: syys- tai kevätkausi. Ryhmät kokoontuvat viikottain. Lasten ja nuorten ryhmiä löytyy alkeistasolle, jatkotasolle ja innokkaimmille tankotanssin valmennusryhmät, jotka tähtäävät kisoihin. Tiedustele vapaita paikkoja lasten ryhmiin: office@studiomove.fi


Monet lapset ja nuoret innostuivat tankotanssista vuonna 2020 Talentin myötä, kun Aino Poledance hurmasi katsojat upeilla Henriikka Roon tekemillä esityksillä. Aino on ollut Henriikka Roon valmennuksessa. Katso video alta!


Mitkä varusteet?

Tankotanssitunneille voit tulla mukavissa liikuntavaatteissa. Tarvitset mukaan lyhyet shortsit tangolla tehtäviä pitoja varten sekä pienen pyyhkeen tangon pyyhkimistä varten. Iho kannattaa pitää puhtaana voiteista ja rasvoista, jotta tangolla pystyy tekemään pitoja. Voit olla tunneillamme joko paljain jaloin tai sukilla. Kaikki sormukset, rannekorut sekä isot korvakorut on otettava pois tunnin ajaksi. Shortseissa ei saisi olla metalliosia tai muuta joka voisi vahingoittaa tankojen pintaa.

Mistä aloitan?

Varaa tuntisi rekisteröitymällä varausjärjestelmäämme. Aikuisten tankotanssitunnit ovat kaikki irtotunteja, mikä tarkoittaa sitä että voit käydä tunneille silloin kun sinulle sopii! Jokaiselle tunnille varataan aina erikseen paikka. Irtotuntikortteja voit ostaa täältä: www.varaaheti.fi/studiomove/prepaids





29 views

Recent Posts

See All

Kevätnäytös Turussa 7.5. klo 15 Logomossa, Teatro-salissa. Opettajat infoavat tarkemmin saapumisajasta ja ohjeista. Liput yleisöön: https://studiomove.tapahtumiin.fi/fi/p/turkunaytos Esiintymisjärj

Studio Moven kilparyhmiin on tulossa koetansseja! TURKU: Primeakatemian koetanssit kaudelle 2022-2023 järjestetään 25.5.2022 os. Artturinkatu 2E 3.krs. (Saippuacenter) Mukaan voi hakea kaikki tanssin

Kevätnäytökset Tampereella 7.5. Tampere-talossa. Opettajat infoavat tarkemmin saapumisajasta ja ohjeista huhtikuun alussa. Näytökset klo 11.30 ja 14.30. Liput yleisöön: https://studiomove.tapahtumi